Miten hyödynnät dataa?

Mitä data merkitsee sinulle? Innovaatioita, parempaa ymmärrystä, liiketoiminnan kasvua vai jotakin ihan muuta? Meille se merkitsee parempaa ymmärystä siitä mitä teemme, mihin olemme menossa ja mitä tarvitsee tehdä.

Aloitin kahdeksan vuotta sitten datan parissa. Olin harjoittelijana liikenne- ja viestintäministeriössä, jossa julkaistiin saman vuonna opas “Julkinen data – Johdatus julkisen tietovarantojen avaamiseen”. Vähän tiesin silloin, miten data tulee vaikuttamaan oman työuran kulkuun tai mihin kehitys alle kymmenessä vuodessa johtaa.

Data ja sen hyödyntäminen ei ole uusi ilmiö: dataa on käytetty esimerkiksi päätöksetekojärjestelmien tukena jo 1970-luvulla.  Uutta on sen yhdistäminen eri lähteistä ja järjestelmistä helppokäyttöiseksi ja hyödyttäväksi kokonaisuudeksi. Datan ja tiedon yhdistäminen yhdeksi kokonaisuudeksi on sekä haaste että mahdollisuus. Halu toimia mahdollistajana, yritysdatan kokoajana, on meidän yrityksemme missio.

Yrityksiin liittyvää yhdistettyä dataa voi hyödyntää usealla eri tavalla – omista tarpeista riippuen. Yrityksille se voi tarkoittaa muun muassa parempaa tietoa asiakkaista, oman toimialan seurantaa tai kassavirran ennakointia. Julkiselle sektorille se voi tarkoittaa muun muassa raportoinnin sekä tilastoinnin järkevöittämistä, yrittäjyysympäristön kehittymisen seuraamista tai seudun markkinointia. Tai kaikkea yhtäaikaa.

Data voi ohjata myös eri tavalla. Aloitin Netbox-palveluissa tänä kesänä.  Sitä ennen toimin ministeriön jälkeen kuutoskaupunkien avoimen datan hankkeessa ja Tampereen kaupunkiseudun yrityspalvelujen parissa Business Tampereessa. Linkki dataan ja datan hyödyntämiseeen liiketoiminnassa on säilynyt ja säilyy edelleen. Tänään data merkitsee minulle ennen kaikkea järkevämpiä palveluja niin yritysten liiketoiminnan kehittämisen kuin kuntien johtamisen tukena.

Katso palvelumme sekä yrityksille että kunnille ja ota rohkeasti yhteyttä. Olkoonkin kyse taloushallinto- tai asiakkuudenhallintajärjestelmistä taikka räätälöityjen palvelujen tarpeesta, jossa haluat hyödyntää yritysdataa entistä paremmin.

Kati Velling